Pelasta aivot

Päivät 30–31: Cairns – Suomi

jätä kommentti »

Kävimme syömässä hotellin surkean aamupalan ja kirjauduimme ulos hotellista. Otimme taksin lentokentälle ja paluumatka alkoi. Menolennolla olimme ihmetelleet, miksi halpalentoyhtiö JetStarin lennolla saimme ruokaa, vaikka matkasuunnitelmassammekin lukee “no meal”, mutta paluumatkalla asia viimein selvisi. Koska olimme ostaneet matkan kokonaisuutena ulkopuolisesta palvelusta, oli palvelu itse lisännyt lennolle sapuskatkin. Emme pahemmin laittaneet vastaan. Itse lento oli aika tylsä, katsoin pari leffaa omalta läppäriltä, sillä viihdejärjestelmät olisivat maksaneet.

Tokiossa jouduimme ottamaan laukut ulos koneesta, joten laitoimme ne tavaransäilytykseen ja otimme junan Shibuyaan, jossa Pinkin suomalainen tuttu Päivi jo odottikin meitä japanilaisen poikaystävänsä Koichin kanssa. He odottivat meitä Kaikaya-ravintolassa, jonne otimme taksin. Kaikaya on izakaya-tyyppinen, mereneläviin painottuva ravintola, joka tekee sivumennen sanoen aivan tajuttoman hyvää ruokaa. Seurassamme olivat myös häämatkaansa Japanissa viettävä brittiläinen pariskunta, Päivin tuttuja. Söimme Koichin suosittelemia ruokia, annokset olivat izakaya-tyyliin pienehköjä ja jaettaviksi tarkoitettuja. Illan päätteeksi meistä otettiin Polaroid-kuva, joka löytynee jostain ravintolan seinältä. Näin digitaalisen median aikana meistä otettiin kuitenkin myös kuva digitaalikameralla, joten olemme edustettuina myös ravintolan nettisivuilla.

Ruoan jälkeen lähdimme kävelemään kohti Air-klubia, jossa sitten vietimmekin muutaman tunnin kuunnellen hyvää musiikkia ja tanssien. Kun silmäluomet alkoivat painaa liikaa, lähdimme torkkumaan pariksi tunniksi mangakahvilaan, joka on oikeastaan ehkä enemmänkin nettikahvila omalla loosilla ja ilmaisilla juomilla. Kuuden tunnin aika maksoi 1300 jeniä (parisentoista euroa), huomattavasti vähemmän kuin hotelli tai edes kapselihotelli.

Aamulla etsiydyimme junilla takaisin Naritan lentokentälle, otimme rinkat säilöstä ja lensimme 10 tuntia takaisin Suomeen. Minä en oikein taaskaan saanut unta, joten katsoin lisää leffoja. Suomessa oli sentään jo lunta ja pakkasta, joten paluu oli edes siedettävä. Ehdin myös bussia odotellessa käydä äänestämässä lentokentän äänestyspisteessä.

Kirjoittaja: Atte Oksman

17.1.2012 klo 18:56

Kategoria(t): matkapäiväkirja

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.