Pelasta aivot

Päivä 21: Sydney

jätä kommentti »

Aamupäivällä kävelimme suoraan Harbour Bridge -sillalle ja sen torniin katsomaan maisemia. Sillan päälle pääsisi kävelemäänkin, mutta typerissä sinisissä haalareissa, siltaan sidottuina jonossa käveleminen ei yli 200 dollarin hinnalla oikein houkutellut, kun torniin pääsi omassa tahdissa katsomaan maisemia lähes yhtä korkealta 11 dollarilla. Sitten kävelimme Oopperatalolle ja eksyimme sen jälkeen aivan vahingossa liukuhihnasushiravintolaan.

Neljältä alkoi Happy Feet 2 3D-elokuvana maailman suurimmassa IMAX-teatterissa. Olihan se tekniikka sinällään ihan toimivaa ja kangas oli mielettömän kokoinen, mutta 30 dollaria oli silti ehkä hieman liikaa moisesta kokemuksesta.

Elokuvan jälkeen oli vielä hetki aikaa geneeriselle pyörimiselle ja ostoksille, kunnes kävimme syömässä, jälleen aasialaista. Tänään illan suurin homma on pakkaaminen, sillä olemme kolme viikkoa kulkeneet autolla, eikä mukana kulkevien tavaroiden määrällä tai painolla ole ollut juuri väliä. Huomenna luovutamme kuitenkin vuokra-automme ja lennämme takaisin Cairnsiin. Aamupäivällä ehtisi ehkä käydä ajamassa vaikka bilistä, mutta täällä on kaduilla kylttejä, joissa varoitellaan tietöiden aiheuttamista ruuhkista huomenna ja lauantaina, joten saa nähdä kuinka kauas lentokentästä uskallamme ajaa.

Kirjoittaja: Atte Oksman

5.1.2012 klo 12:50

Kategoria(t): matkapäiväkirja

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.