Päivät 30–31: Cairns – Suomi

Kävimme syömässä hotellin surkean aamupalan ja kirjauduimme ulos hotellista. Otimme taksin lentokentälle ja paluumatka alkoi. Menolennolla olimme ihmetelleet, miksi halpalentoyhtiö JetStarin lennolla saimme ruokaa, vaikka matkasuunnitelmassammekin lukee “no meal”, mutta paluumatkalla asia viimein selvisi. Koska olimme ostaneet matkan kokonaisuutena ulkopuolisesta palvelusta, oli palvelu itse lisännyt lennolle sapuskatkin. Emme pahemmin laittaneet vastaan. Itse lento oli aika tylsä, katsoin pari leffaa omalta läppäriltä, sillä viihdejärjestelmät olisivat maksaneet.

Tokiossa jouduimme ottamaan laukut ulos koneesta, joten laitoimme ne tavaransäilytykseen ja otimme junan Shibuyaan, jossa Pinkin suomalainen tuttu Päivi jo odottikin meitä japanilaisen poikaystävänsä Koichin kanssa. He odottivat meitä Kaikaya-ravintolassa, jonne otimme taksin. Kaikaya on izakaya-tyyppinen, mereneläviin painottuva ravintola, joka tekee sivumennen sanoen aivan tajuttoman hyvää ruokaa. Seurassamme olivat myös häämatkaansa Japanissa viettävä brittiläinen pariskunta, Päivin tuttuja. Söimme Koichin suosittelemia ruokia, annokset olivat izakaya-tyyliin pienehköjä ja jaettaviksi tarkoitettuja. Illan päätteeksi meistä otettiin Polaroid-kuva, joka löytynee jostain ravintolan seinältä. Näin digitaalisen median aikana meistä otettiin kuitenkin myös kuva digitaalikameralla, joten olemme edustettuina myös ravintolan nettisivuilla.

Ruoan jälkeen lähdimme kävelemään kohti Air-klubia, jossa sitten vietimmekin muutaman tunnin kuunnellen hyvää musiikkia ja tanssien. Kun silmäluomet alkoivat painaa liikaa, lähdimme torkkumaan pariksi tunniksi mangakahvilaan, joka on oikeastaan ehkä enemmänkin nettikahvila omalla loosilla ja ilmaisilla juomilla. Kuuden tunnin aika maksoi 1300 jeniä (parisentoista euroa), huomattavasti vähemmän kuin hotelli tai edes kapselihotelli.

Aamulla etsiydyimme junilla takaisin Naritan lentokentälle, otimme rinkat säilöstä ja lensimme 10 tuntia takaisin Suomeen. Minä en oikein taaskaan saanut unta, joten katsoin lisää leffoja. Suomessa oli sentään jo lunta ja pakkasta, joten paluu oli edes siedettävä. Ehdin myös bussia odotellessa käydä äänestämässä lentokentän äänestyspisteessä.

Päivä 29: Cairns

Olimme ostaneet reissun Kurandaan, joka on pieni turistikylä sademetsän keskellä, lähellä Cairnsia. Menimme minibussilla ensin paikallisen Tjapukai-kansan showkeskukseen, jossa meille esiteltiin heimon kulttuuria ja historiaa erilaisten esitysten välityksellä. Harjoittelimme myös bumerangin ja keihään heittoa.

Sitten otimme yli 7 kilometrin mittaisen köysiradan sademetsän yllä Kurandaan, pysähtyen välillä kahdessa kohtaa. Kurandassa ei sinällään oikein ollut mitään nähtävää, kun koalat ja muut elukat on jo tullut nähtyä. Söimme ja palasimme hitaalla maisemajunalla takaisin Cairnsiin. Tänään pitää vielä pakata paluumatkaa varten.

Päivä 28: Cairns

Seuraava päivä menikin sitten kansanterveydelle. Nukuimme iltapäivään, söimme ja lekottelimme Cairnsin keskustassa olevalla uima-altaalla. Joitakin sukellustuttujakin tuli kaupungilla vastaan. Illallisen jälkeen saikin mennä aikaisin nukkumaan.

Päivä 27: Iso Valliriutta – Cairns

Viimeisenä päivänä minä vuokrasin digitaalikameran ensimmäiselle sukellukselle. Yllättävän hyviä kuvia sai, vaikka ensimmäistä kertaa moista oikeastaan kokeilinkin. Tällä sukelluksella pääsin myös uimaan merikilpikonnan kanssa. Tai oikeammin se vain söi ja minä pörräsin ympärillä, mutta tarpeeksi lähellä joka tapauksessa.

Pikaisen aamupalan aikana vaihdoimme paikkaa ja sitten taas veteen. Tällä kertaa minulla oli mukana Tuomaksen GoPro-kamera, joka otti yhden kuvan joka sekunti. Tuskin tuli kovinkaan montaa kelvollista, mutta sentään mureena näkyi. Tuomas sai kyseisellä sukelluksellaan suoritettua viimeisen Advanced Open Water -sertifikaattiin tarvittavan sukelluksen, joten hänkin saa kotiinsa parin kuukauden sisällä uuden kortin.

Päivän kolmas ja reissun viimeinen sukellus olikin sitten jännittävin. Sukelsimme samalla riutalla, mutta nyt käännyimme toiseen suuntaan. Sukelsimme neljästään Tuomaksen, Pinkin ja Rescue Diver -kurssin suorittaneen Bernien kanssa. Alku meni ihan hyvin, seurasimme riutan pystysuoraa seinämää briiffauksessa kerrottuun suuntaan. Pian virta (vuorovesi?) alkoi kuitenkin viedä meitä vakaasti tiettyyn suuntaan. Käännyimme riutan päälle ja annoimme virran viedä. Isoja barracudia näkyi, samoin parvi isoja papukaijakaloja syömässä korallia. Jossain vaiheessa Bernie otti kiinni korallista ja me muut huomasimme hänen sumenevan aika hurjaa vauhtia. Meidän piti polskia ihan tosissaan virtaa vastaan, ettemme menettäneet häntä kokonaan näkyvistä.

Yhdessä vaiheessa huomasin, että ohitimme poijun, jonne asti meidän koskaan pitänyt edes joutua, ja kun riutta lopulta loppui ja synkän syvä tumma meri avautui, tiesin, että olemme jo kovin kaukana veneestä. Onneksi emme olleet ainoat, jotka joutuivat virran vietäviksi, joten nousimme vain pintaan ja me kaikki 11 aloimme porukalla polskia takaisin venettä kohti. Matka kävi hitaasti, mutta kävi kuitenkin. Meidät noudettiin kolmella kumivenekeikalla takaisin veneelle, jossa saimme taputtaa sukelluksen suunnitelleelle Jasonille “onnistuneesta” briiffauksesta. Vaikka ajauduimmekin melko kauas veneestä, emme missään vaiheessa olleet varsinaisesti vaarassa. Uutena sukeltajan minä hieman jännitin, mutta samalla tiesin, että pintaan pääsee aina. Sukellus kesti minulla 24 minuuttia ja kävin myös tähän asti syvimmällä (20 metrissä), mutta ilmaa minulla oli vielä puoli tankkia jäljellä noustessani pintaan.

Tästä viimeisen sukelluksen pienoisesta tekniikkavirheestä huolimatta en voi kuin suositella täysin Pro Dive Cairnsia kaikille sukeltajille ja sukeltamista harkitseville. Tuskin olisin voinut käydä Open Water -kurssia paremmassa paikassa. Pro Diven henkilökunta oli rautaisen ammattitaitoista, asiallista ja kaikki tilat ja välineet ja muutkin puitteet olivat moitteettomat. Annoimme kaikki kurssilaiset varmasti täysiä pisteitä kaikkiin kohtiin lopun palautekyselyssä.

Sukelluspaikkana Iso Valliriutta ja varsinkin Pro Diven sukelluspaikat siellä ovat upeita. Korallia ja kaloja riittää enemmän kuin ehtii laskea, kilpikonnista ja haista puhumattakaan. Kaikkea merielämää ei vielä osaa edes nähdä, mutta onneksi kouluttajat näyttivät sukelluksilla meritähtiä ja muita selkärangattomia, jotka olisivat varmasti itseltä menneet ohi silmien. Paljon jäi kuitenkin myös vielä näkemättä, joten tänne on tultava ehdottomasti uudelleenkin. Ja tämä sukellus on nyt sitten harrastus, jota on ehdottomasti jatkettava, mahtavaa touhua.

Palasimme kolmeksi Cairnsiin, haimme kamat kaupalta ja maksoimme riuttaverot ja muut maksut ja kirjauduimme viimeiseen hotellimme Australiassa. Kävimme suihkussa ja joimme oluet, mutta illalla tapasimme suurimman osan sukellusporukasta, mukaan lukien Pro Diven väki, Gilligan’s-nimisessä baarissa, jossa söimme, juttelimme ja tanssimme. Iltaa jatkettiin toisessa baarissa ja kun sekin meni kiinni, jatkoi osa porukasta vielä yhden kouluttajan kämpille.

Päivä 26: Iso Valliriutta

Toinen päivä olikin sitten neljän sukelluksen päivä myös meillä. Heti herätyksen jälkeen oli kolmas koulutussukellus, sitten aamiainen ja viimeinen koulutussukellus. Pintaan noustessamme olimme sertifioituja PADI Open Water -sukeltajia. Lounaan jälkeen liityimme muiden sertifioitujen sukeltajien joukkoon sukellusbriiffaukseen ja teimme ensimmäisen “fun diven”, eli sukelluksen ilman kouluttajaa, ihan vain keskenämme. Sukelsimme Tuomaksen ja Pinkin kanssa kolmestaan. Hieman kenties jännitti, mutta hyvin se meni.

Illalla oli jälleen yösukellus, johon mekin saimme osallistua. Tällä kertaa meillä oli jälleen ohjaaja mukana, ja reitti oli sama kuin edellisellä sukelluksellakin. Sukeltaminen pimeällä on aivan toisenlaista kuin päivällä. Kaikilla oli mukana tehokkaat taskulamput, joilla näki kyllä riittävän hyvin, valot näkyivät veneellekin asti. Valokeilojen ulkopuolella ei sitten juuri mitään nähnytkään, vaikka täysikuu helpottikin hieman tilannetta. Kaikilla oli tankkiin kiinnitettynä valotikku, jolla eri ryhmät ja sukellusparit tunnistettiin toisistaan.

Näimme sukelluksella riutan kolossa nukkuneen 150-vuotiaan merikilpikonnajättiläisen, jonka kilpi oli helposti pienen ruokapöydän kokoinen. Vaikuttava näky, vaikka sen kanssa ei uimaan nyt päässytkään. Palatessamme veneelle peitimme lamput ja odottelimme hetken, niin minua pidempi valkoevähai ilmestyi pimeydestä veneen valoihin. Se ui vieläpä meidän kanssa samalla syvyydellä, joten kohtaaminen oli kovin elokuvamainen. Ei se kovin lähelle kuitenkaan uskaltanut tulla.

Ilta oli jälleen vapaata seurustelua.

Päivä 25: Iso Valliriutta

Meidät noudettiin hostellista ja matkalla veneelle jätettiin ylimääräiset kamat Pro Diven kaupalle. Matka Ison Valliriutan ulkolaitamille kesti kolme tuntia. Näin ensimmäiset luonnossa näkemäni delfiinit kaukana veneen rinnalla. Matkalla oli briiffaus ja heti perille saavuttuamme hyppäsimmekin jo veteen. Ensimmäisellä avomerisukelluksella tehtiin samoja asioita kuin altaassakin, maskin tyhjentämistä ja kadonneen regulaattorin hakemista. Teimme myös pienen kierroksen riutalla ja jo heti ensimmäisellä sukelluksella näimme hain. Melko pieni (noin metrin mittainen) valkoevähai nukkui pohjalla. Sukelluksen jälkeen oli lounas, ja lounaan jälkeen toinen koulutussukellus.

Veneessä mukana olleilla jo sertifioiduilla sukeltajilla oli vielä kolmaskin sukellus, meillä snorklausta. Olin ostanut vedenalaisen filmikameran ja käytin sitä snorklatessa. Sain toivottavasti kuvan ainakin haista ja rauskusta. Sertifioiduilla sukeltajilla oli illalla vielä yösukellus. Ilta meni muihin kurssilaisiin ja veneessä olleisiin tutustuessa ja jutustellessa. Unta ei tarvinnut odotella.

Päivä 24: Cairns

Toisena sukelluskoulupäivänä meidät haettiin tuntia aikaisemmin. Ensin oli tunti pikaista kertausta, ja sitten palattiin heti altaaseen. Allasharjoituksia jatkettiin, tällä kertaa mm. harjoiteltiin varusteiden poisottoa ja päällelaittoa sekä pinnalla että pohjalla.

Lounaan jälkeen meidät kyyditettiin Pro Dive Cairnsin keskustan myymälään, jota ennen meille oli pidetty sen verran hyvät myyntipuheet, että maski ja snorkkeli tuli ostettua. Kurssialennuksen hyödyntämisen jälkeen en köyhtynytkään kuin kahdeksisenkymppiä (euroa). Niillä kelpaa sitten polskutella kotosuomen järvissäkin. Samalla valmisteltiin huomenna alkavaa venereissua.

Samaan aikaan, kun me viimeistelimme sukelluskoulun alkuosuutta, hyppäsi Tuomas vapaaehtoisesti täysin toimintakykyisestä lentokoneesta. Hän oli edellisenä päivänä ostanut tandem-laskuvarjohypyn. Hypyn valmistelut tapahtuivat Innisfailissa ja itse hyppy Mission Beachin yllä. Tuttuja maisemia siis. Kuvia ja videokin jäivät tallenteiksi jälkipolville.

Iltapäivällä meillä oli vielä hieman teoriaa (videoita) ja teoriaosuuden päättävä 50 kysymyksen monivalintakoe. Läpi meni niin että heilahti. Huomenna onkin sitten jo todella aikainen herätys, sillä meidän pitää matkustaa veneellä kolmen tunnin matka Ison Valliriutan ulkolaitamille. Huomenna alkavat avomerisukellukset, joissa harjoitellaan samoja taitoja, mitä eilen ja tänään altaassa. Ylihuomenna puoleltapäivin olemme sertifioituja Open Water -sukeltajia, ja varsinainen hauskuus alkaa.

Päivä 23: Cairns

Aamulla minut ja Pinkki nuodettiin sukelluskouluun, Tuomas jäi nukkumaan. Lounaaseen asti oli teoriaa, eli pääasiassa videoiden katselua, mutta myös perinteisempää opetusta. Lounaan jälkeen vaihdettiin uimahousut jalkaan, opeteltiin kasaamaan sukelluskamat ja mentiin altaaseen.

Loppupäivä oli kaikenlaisia harjoituksia altaassa, matalalla ja syvemmällä 4 metrissä. Jotkut jutuista olivat minulle edellisiltä sukelluksilta jo tuttuja juttuja (kuten maskin tyhjennys ja regluaattorin hakeminen sen kadotessa), mutta tottakai uusiakin tuli mukaan. Vaikka tahti olikin nopea, oli opetus kuitenkin kaikin puolin erittäin ammattitaitoista ja pätevää, kuten kunnon paikassa toki pitääkin.

Illalla kävimme maksullisella Reef Teach -luennolla keskustassa. Luennolla käytiin läpi Ison Valliriutan 1500 kalalajia ja 400 korallilajia läpi niin perusteellisesti, kuin parissa tunnissa suinkin ehti. Luennon jälkeen osaa todellakin katsoa koralleja ja kaloja aivan eri tavalla, vaikka yksittäisiä lajeja ei nimeltä tietäisikään. Voin suositella luentoa erittäin lämpimästi kaikille merielämästä kiinnostuneille, mutta erityisesti niille, jotka aikovat sukeltaa Ison Valliriutan alueella.

Luennon jälkeen kävimme syömässä ja sitten olikin jo aika mennä nukkumaan.

Päivä 22: Sydney – Cairns

Tankkasimme kunnolla hotellin aamiaisella ja ajoimme Bondi Beachin kautta lentokentälle. 3863,7 kilometriä tuli lopulta mittariin, reilu tonni enemmän kuin mitä olisi ollut lyhin reitti Cairnsista Sydneyyn. Tyhjensimme auton ja sujahdimme check-inin ja turvatarkastuksen läpi odottamaan lentoa. Pinkki löysi vessasta puhelimen, jonka omistajan metsästämiseenkin kului hetki.

Parin tunnin lento meni nopeasti ja perillä otimme taksin hostellille. Hostellimme ei ole aivan keskustassa, mutta silti reilusti kävelymatkan päässä siitä. Mukavalta paikalta vaikuttaa tähän asti. Kävimme hakemassa huomenna tarvittavat lääkärintodistukset sukelluskelpoisuudestamme ja syömässä. Törmäsimme ravintolassa pariin suomalaiseen, jotka ovatkin ensimmäiset, joiden kanssa on tullut kahta sanaa enempää vaihdettua.

Päivä 21: Sydney

Aamupäivällä kävelimme suoraan Harbour Bridge -sillalle ja sen torniin katsomaan maisemia. Sillan päälle pääsisi kävelemäänkin, mutta typerissä sinisissä haalareissa, siltaan sidottuina jonossa käveleminen ei yli 200 dollarin hinnalla oikein houkutellut, kun torniin pääsi omassa tahdissa katsomaan maisemia lähes yhtä korkealta 11 dollarilla. Sitten kävelimme Oopperatalolle ja eksyimme sen jälkeen aivan vahingossa liukuhihnasushiravintolaan.

Neljältä alkoi Happy Feet 2 3D-elokuvana maailman suurimmassa IMAX-teatterissa. Olihan se tekniikka sinällään ihan toimivaa ja kangas oli mielettömän kokoinen, mutta 30 dollaria oli silti ehkä hieman liikaa moisesta kokemuksesta.

Elokuvan jälkeen oli vielä hetki aikaa geneeriselle pyörimiselle ja ostoksille, kunnes kävimme syömässä, jälleen aasialaista. Tänään illan suurin homma on pakkaaminen, sillä olemme kolme viikkoa kulkeneet autolla, eikä mukana kulkevien tavaroiden määrällä tai painolla ole ollut juuri väliä. Huomenna luovutamme kuitenkin vuokra-automme ja lennämme takaisin Cairnsiin. Aamupäivällä ehtisi ehkä käydä ajamassa vaikka bilistä, mutta täällä on kaduilla kylttejä, joissa varoitellaan tietöiden aiheuttamista ruuhkista huomenna ja lauantaina, joten saa nähdä kuinka kauas lentokentästä uskallamme ajaa.